Ilmainen koulutus on nuoren oikeus.

02/03/2019 Off By ari

Toisen asteen suorittaminen on kallista, sillä kulut saattavat nousta yli 2500 euron. Ei olekaan ihme, että jopa yli kolmanneksella nuorista on taloudellisia haasteita suorittaa haluamansa toisen asteen tutkinto. Kaikilla perheillä ei ole varaa tukea nuorta taloudellisesti opinnoissa. Tämä asettaa nuoret epätasa-arvoiseen asemaan.

Tällä hallituskaudella linjattu oppimateriaalilisä opintotukeen on tervetullut toimi, mutta ei riittävä. On mentävä kohti aidosti maksutonta toista astetta! Koen päättäjänä velvollisuutta kuunnella Maksuton 2. aste -kansalaisaloitteen allekirjoittajia. Odotan seuraavan hallituksen käynnistävän selvitystyön maksuttomasta toisesta asteesta heti vaalikauden alussa.

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu vahvan koulutuksen ja osaamisen varaan. Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus kouluttautua sosiaalisista tai taloudellisista taustoistaan huolimatta. Pelkkä peruskoulu ei riitä tämän päivän työmarkkinoilla: he, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto, kärsivät huomattavasti muita suuremmasta työttömyydestä. Tämän vuoksi toisesta asteesta on tehtävä pakollinen ja maksuton.

Maksuttomuudella ja pakollisuudella autamme niitä, jotka eivät vielä tiedä mitä haluaisivat tehdä aikuisena. 16-vuotias nuori ei välttämättä ole vielä kypsä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Nuoret tarvitsevat vahvaa tukea ja erityisesti syrjäytymisvaarassa oleva nuori tarvitsee aikuista, joka tukee ja ohjaa häntä opintiellä. Osaavaa henkilöstöä toisella asteella tarvitaan nykyistä enemmän. Kun nuori saa tutkinnon ja työllistyy omalle alalleen on riski syrjäytyä huomattavasti pienempi.

Hyvinvointivaltiossa jokaista nuorta autetaan saavuttamaan unelmansa.

Marjut Lehtonen
eduskuntavaaliehdokas (kesk.)
erityisopettaja

 

ilmainen koulutus