Marjut Lehtonen

kuva: Risto Niemelä

“Minulle on ollut tärkeää, että olen saanut kasvaa maalla.  Kasvaminen monipuolisessa ympäristössä on opettanut minulle työn tekemisen merkityksen. Oman innostuksen ja läheisiltä saadun kannustuksen kautta olen lähtenyt mukaan erilaisiin järjestöihin. Järjestötyö antoi minulle eväät ja arvot lähteä vaikuttamaan myös yhteiskunnallisella tasolla. Vaikka Suomi on maailman huippu maa, emme mekään ole vielä valmiita. Paljon työtä on vielä tehtävä, jotta voimme olla maailman mallimaa myös tulevaisuudessa.”

Olen syntynyt elokuussa 1993 Oulaisissa, jossa minulla on syvät juuret. Minulla on juuria myös menetetyssä Karjalassa. Olen opiskellut Oulun yliopistossa ja siten asunut muutamia vuosia Oulussa. Käväisin töissä Oulun kaupungilla Nuorten politiikkakoulu -hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää lasten ja nuorten demokratiataitoja. Nykyisellään olen palannut kotiin Oulaisiin ja toimin erityisluokanopettajana.

Koulutus

  • Jyväskylän yliopisto 2019-2020
    Koulutusjohtamisen perusopinnot (rehtoriopinnot)
  • Oulun yliopisto 2013-2018
    Luokanopettaja & erityisopettaja
    Kasvatustieteiden maisteri, KM
  • Oulaisten lukio 2009-2012
    Ylioppilas

Nykyiset luottamustoimet

  • Oulaisten kaupunki
    Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
  • Pohjois-Pohjanmaan Keskusta
    Puheenjohtaja
  • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    Maakuntahallituksen jäsen
  • Suomen Keskusta r.p.
    Puoluehallituksen jäsen
  • Suomen Keskustanaiset
    1. varapuheenjohtaja
  • Oulaisten seurakunta, kirkkovaltuusto
    Kirkkoneuvoston jäsen
    Valtuuston jäsen
  • Suomenselän osuuspankki
    Edustajiston jäsen
  • Suomen keskusta r.p., Oulaisten kunnallisjärjestö
    Hallituksen jäsen
  • Suomen keskusta r.p., Oulaisten osasto
    Hallituksen jäsen

Aiempia luottamustoimia

  • Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret
    Puheenjohtaja (2018-2019)
  • Suomen Keskusta r.p.
    Puoluevaltuuston jäsen
  • OAJ Oulaisten ja Merijärven paikallisyhdistys
    Hallituksen jäsen 2019-2020
  • Oulaisten kaupunki
    Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jäsen (2012-2017)
  • Oulun luokanopettajaopiskelijat OLOry
    Varapuheenjohtaja, hallituksen jäsen (2015-2016)
  • Suomen opettajiksi opiskelevien liitto – SOOL
    Hallituksen jäsen, koulutuspoliittinen sektori (2016-2017)
  • Opetusalan ammattijärjestö OAJ
    Opiskelijatoimikunta, jäsen (2016-2017)
  • Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY
    Edustajiston jäsen (2013-2018)
  • Oulun keskustaopiskelijat
    Varapuheenjohtaja (2015)
    Hallituksen jäsen (2014-2017)
  • PSOAS valtuuskunta
    Varajäsen (2014-2017)
  • Suomen nuorisovaltuustojen liitto – Nuva ry  – Oulun piiri ry
    Puheenjohtaja (2013-2014)
  • Oulaisten 4H
    Hallituksen jäsen (2010-2014)
  • Oulaisten nuorisovaltuusto
    Puheenjohtaja (2007-2012)
  • Oulaisten SPR
    Hallituksen jäsen (2010-2012)
  • Oulaisten lukio, oppilaskunta
    Hallituksen jäsen (2009 – 2012)
  • Oulaisten yläkoulu, oppilaskunta
    Hallituksen jäsen (2006-2009)